Tolkis BK osallistui kahdella joukkueella tämän vuoden jalkapallon Helsinki Cup -turnaukseen. Koronavirus oli vienyt mukanaan kaikki ulkomaalaiset joukkueet, mutta muutoin kaikki oli kuten ennenkin. Tämä oli kahdeksas peräkkäinen vuosi kun seura oli edustettuna turnauksessa - ja tarjosi taas monta ottelua ja paljon hienoja suorituksia.
P12-sarjassa (2008) ToBK:lla oli vaihteleva turnaus. Alkusarjassa joka toinen ottelu oli tasainen, ja joka toinen selvästi mollivoittoinen. Valitettavasti turnauksessa nähtiin myös yksi vakava loukkaantuminen, kun joukkueen pelaajalta murtui ranne. Alkusarjassa tulokseksi jäi kolme niukkaa maalin tappiota ja kolme suurinumeroista tappiota. C-playoffsissa ToBK taisteli torstaina Tapulin kentällä ensin 2-1-voiton ensimmäisellä kierroksella, mutta joutui sitten poistumaan turnauksesta 0-1-tappion saattelemana. Joukkueen taistelijana palkittiin Lucas Lindgren.
P17-sarjassa (2003-2004) ToBK taisteli vanhempia ja isokokoisempia vastustajia vastaan hyvin ja pelasi monta tasaista ottelua. Pääosa ToBK:n pelaajista olivat vuoden tai jotkut jopa kaksi vuotta vastustajia nuorempia, mikä näkyi kamppailutilanteisssa (joukkueessa ainoastaan kaksi 03-pelaajaa). Alkusarja toi kolme niukkaa ja yhden selvän tappion. Torstain C-playoffsit Pirkkolassa toi ensin hienon 3-2-voiton kahden maalin takaa-ajoasemasta. Tämä voitto tyhjensi kuitenkin eneriavarastot, ja seuraavalla kierroksella rahkeet eivät enää rittäneet. Arttu Salo palkittiin tsempparina.
Comments