top of page
Writer's pictureWeb Reporter

ToBK jatkaa Suomen Cupin toiselle kierrokselle!

Tolkis Bollklubbin paluu Suomen Cupiin 50 vuoden tauon jälkeen sujui hyvin. Cupin ensimmäisen kierroksen ottelu pelattin varsin talvisissa oloissa Hyrylän tekonurmella. Lämmitetyn ulkokentän pinta oli lumeton, mutta varsin liukas, mikä teki pelistä haastavan.


Tunnustelevan alun jälkeen molemmat joukkueet saivat vähitellen puolittaisia tekopaikkoja. ToBK:n puolustuslinja Elias Peltonen - Kenneth Johansson - Benjamin Johansson - Oscar Johansson pelasi mallikkaasti, ja avausottelunsa pelannut maalivahti Tobias Blomfeldt hoiti tyylikkäästi loput.


Ensimmäisen puoliajan loppupuolella alkoi tapahtua. Daniel Carlssonia rikottiin rangaistusalueella, ja tuomari osoitti pilkkua. ToBK:n edelliskauden paras maalintekijä Solmar Augustsson oli hetkeä aikaisemmin ampunut kovan vapaapotkun, jonka kotijoukkueen maalivahti torjui hienosti. Nyt osat vaihtuivat, ja ToBK sai tuulettaa avausmaalia. Puoliajan viimeisellä minuutilla Augustsson teki pitkän palollisen soolojuoksun ja narutti sekä puolustuksen että maalivahdin ja siirsi todellisella pukukoppimaalilla ToBK:n 2-0-johtoon.


Toiselle puoliajalle kentälle astui sisuuntunut kotijoukkue. Paine ToBK:n maalilla nousi hetkittäin, mutta maalivahti Blomfeldt oli mies paikallaan ja hyökkäys toisensa jälkeen tyrehtyi. Tämä antoi ToBK:lle vastahyökkäysmahdollisuuksia, ja kymmenen minuutin jälkeen tällä viikolla FC Futurasta siirtynyt Walter Vikström viimeisteli ToBK:n kolmannen maalin.


Viimeisen puolituntisen aikana ToBK suoritti useita vaihtoja, ja koko kokoonpano pääsi kentälle kokemaan cup-tunnelmaa. Molemmilla joukkueilla oli vielä tekopaikkoja, mutta lisämaaleja ei enää nähty.


Voitollaan ToBK etenee cupin toiselle kierrokselle. Otteluparit arvotaan tiistaina 14.3. Ottelut pelataan aikavälillä 19.3.-10.4.


https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2863668/events



49 views0 comments

Comments


bottom of page