|
Tammikuun viimeinen ottelu oli
klassinen jumbofinaali Pallasta vastaan. Illan molemmilla joukkueilla oli takanaan
tuskaisia otteluja, joissa vastustajat olivat mättäneet maaleja
liukuhihnalla. Neljän ottelun tappioputkeamme lähti katkaisemaan 13
kenttäpelaajaa ja maalivahti Lökfors. Pallaksella
oli back-to-back-ottelu, eli toinen ottelu
peräkkäisinä päivinä. Kaiken lisäksi heidän kokoonpanossa komeili
ainoastaan kuusi nimeä.
Pienellä ryhmällä operoinut Pallas
lähti otteluun ainoalla järkevällä taktiikalla: tähtihyökkääjä kärkkymään
syvälle meidän alueelle ja muut neljä kilpikonnapuolustusasemiin omalle
alueelle. Vastustaja luovutti siis pallon meille ja meillä oli kaikki aika
maailmassa rakentaa peliä. Pallollinen peli ei ollut täysin kuosissa, vaan
syötöt olivat huolimattomia, liikkuminen passiivista ja maalinteko
tuskallista. Vastustajien maalivahti oli alkuottelun tähti ja piti
vierailijat mukana ottelussa. Pelillisestä ylivoimasta huolimatta maaleja
tehtiin lähes tasatahtiin. Lindströmin ja Holmströmin sivallukset löysivät
tiensä verkon perukoille, mutta Pallaksen taskuraketti vastasi ampumalla
läheltä ja kaukaa. Stefan Björkskog teki kaksi maalia ja Pallaksen
yksinäinen hyökkääjä vielä yhden. Mitäänsanomattoman ensimmäinen erä
päättyi niukasti 4-3.
Pallaksen potku hyytyi ottelun
edetessä ja saimme yhä enemmän aikaa hyökkäysalueella. Meidänkin jalat
liikkuivat verkkaisesti ja, mitä huonointa, pallokaan ei liikkunut
pelaajalta toiselle riittävän sutjakkaasti. Puolustajillemme ottelu oli
ikävän tuskainen – Pallaksen yksinäinen susi oli vartioitava, eikä
osallistuminen aktiiviseen hyökkäyspeliin ollut mahdollista. Pallaksen
maalivahti teki vielä muutaman huipputorjunnan, mutta ei yksin kyennyt
pitämään lukemat tasaisina. Maaleistamme vastasi pisteputkensa kahdeksaan
otteluun venyttänyt Kenneth Ek (2) ja Holmström sekä hattutempun
viimeistelleet Lindström ja Björkskog. Viime mainitulle tämä oli
ensimmäinen kolmen maalin ilta ToBK:n paidassa. Kauden kolmas voitto
kirjattiin lopulta lukemin 10-4.
Historian saatossa olemme pelanneet
todella huonosti kun vastustaja on ollut liikkeellä kapealla porukalla.
Niin myös tällä kertaa. Pallas pelasi olosuhteisiin nähden fiksusti ja
maalivahti piti heidät kauan mukana taistelussa. Maalinteossa onnistui
meiltä ainoastaan neljä pelaajaa, vaikka hyviä tekopaikkoja oli (ainakin)
kaikilla hyökkääjillä. Tuskainen tammikuu on nyt takana ja saldoksi jäi
kaksi sarjapistettä (mikä tosin on kaksi enemmän kuin viime vuoden
tammikuussa).
|